Kutsu kultapossujekerhoon:



Varatkaa aikaa, jos aiotte lukea koko postauksen:,D
(Kuvat asettuu postauksessa järkevämmin jos katsotte sen internetversiona, eli samallaisena jona se näyttää tiatsikalla ^^)

Tää ei oo nyt sitten ihan tavanomanen postaus:D Vaan perustuu pitkälti, ellei sitten jopa ihan täysin yhdestä haasteesta jonka asetin itelleni alunperin instagramin pualella. Tarkoituksena mun oli yksinkertaisesti pyytää mun seuraajia lähettämään kuvia, joita on ottanut omista nukeistaan ja sitten mun piti toteuttaa ne uudelleen omalla tyylilläni samaa alkuperäisideaa käyttäen ^^
Tää postaus tulee sisältämään siis alkuperäisen kuvat, joidenka pohjalta omani toteutin, ja sitten mun aikaan saaman tuloksen, kerron sitten samalla vähän fiiliksiä kuvista ja niiden ottamisesta:D, ensimmäisenä näytän aina annetun kuvan, ja sen jälkeen vasta omani:P Vaikka kai te mun kuvaustyylistä ja nukeistakin jo tunnistatte mitkä on mun toteutuksia ja mitkä ei xd

Kuvapareja tulee olemaan 24, eli toivottavasti jaksatte kattella, ja miälellään kanssa lueskella postausta läpi

Pahoittelen jo etukäteen sitä, etten todellakaan osannut ottaa kaikkia kuvia millään lailla läheskään samoin kun alkuperäinen kuva oltiin toteutettu:"D joten toivottavasti kukaan ei loukkaaannu näistä!
Ja painotan viälä, että kuvien lopussa olevat numeroarvostelut kertovat, kuinka hyvin omasta miälestäni onnistuin toteuttamisessa, eivät alkuperäisen mulle lähetetyn kuvan arvosanaa
(käytän kouluarvosanoja)


Kuva 1.


@sestraluna
Tää kuva näytti tosi helpolta ottaa, ja aattelinki et tää tulee olee ihan nopeest otettavissa oleva kuva, mutta EI. Mä viätin ihan liikaa aikaa siällä ulkona kiroamassa sitä miltä Octavia näyttää, hiukset on hyvin, mutta mikään muu ei:"D ois pitäny ensinnäki ettiä parempia kukkia, ja toiseksi mua itkettää toi kasvojen valotus..
En oo tyytyväinen lopputulokseen ja sanon suaraan, että alkuperänen kuva on parempi): + oli ihan täyttä tuskaa selvitellä tota peruukkia noista kukkasista tän kuvan jälkee!!
Onnistuin kuitenki ylipäätänsä ihan hyvin, kuvat kyllä on tunnistettavissa, joten arvosana 9-/10


Kuva 2.


@angels_pullip
Ensinnäkin:DD ihan sellane simppeli typerä virhe, että nukke on täysin eripäin kärryineen kun alkuperäsessä kuvassa (toisaalta, tää oli hiaman tahallista koska tää on Ampparin parempi puali *köh*) Oon varmaan ihan kamala kun sanon, etten oo varma mikä tän kuvan varsinainen aihe oli, joten halusin lisätä sitä ite kuvaan sillä, että asettelin kuvan nallen hiaman eritavalla kuvaan! Ja vaikka mä en ideasta päässyt ihan kiinni, niin musta niin alkuperästä, kun tota munkin toteuttamaa kuvaa on loppujenlopuks aika hauska kattella, siimakuvat on aina plussaa kaikessa 8)) JA UNOHIN SANOA, että toi alkuperänen asento johon nukke on laitettu, oli mulle ihan ylitsepääsemätön asia, enkä millään saanut Ampparia pysymään noin, joten piti taas soveltaa :"D anteeks
Tääkin on ihan tunnistettavissa oleva kuva(??) mutta muuttelin kuitenki sen verran nuken asentoa ja muuta, että toteutus ansaitsee arvosanaks ehkä 8/10


Kuva 3. 


@nukkekahvila
Kuvan aiheena oli siis hippaleikki, ja vaikka itse sanonki ni sain idean välittymään ihan hyvin mun kuvaan:D koitin saada mun nukkeja imitoimaan alkuperäsen kuvan asentoja, mutta kuitenkin niin, että näyttäis siltä, kun nuket juaksis ^^ Asennot on ihan hyvät, vaikka huamaankin nyt Robinin jalkojen olevan väärin kuvassa): no enivei, tää kuva poikkee alkuperäsestä ihan törkeenä! Ois pitäny ottaa tää kuva pystyssä ja tunkee tytöille hameet, sekä valita nuket joille laittaa letit:"D älkää tuamitko, en oo hyvä kaikes
Sanotaanko näin, että onnistuin mä ainakin siinä, että kuvassa on kaks nukkee leikkimässä hippaa:D joten kai tästä nyt voi seiskan antaa = 7-/10 


Kuva 4.


@unelmanuket
Aluks ku sain tän kuvan otettua, aattelin et "täähän on itseasiassa hyvä!" ja sit menin kattelee alkuperäst kuvaa ja mun pilvilinnat kaatu:"DD kyllä mä kuitenki onnistuin siinä, että kuvasta löytyy kaikki oleelliset elementit ja kuva on kyllä ihan tunnistettavissa MUTTA Ziran kärrythän lentää kohti taivasta vaikka niiden pitäs syäksyä kohti maata! Ompas typerä virhe taas Taustakaan ei ole samallaine lainkaan, vaikka eihän se missään mun kuvassa, joten onnistuin siihen nähden kuitenkin ihan hyvin, enkös? 
Laitan arvosanaks 9-/10


Kuva 5.


@kawaiipotatodoll
Iknow, iknow, mä epäonnistuin)): Olisin tosi tyytyväinen tähän kuvaan, jos sitä ei verrattas alkuperäseen - ne nimittäin ei kyllä tasan ole tunnistettavissa toisikseen! Oleelliset elementit kyllä kuitenkin löytyy, kastelukannu, kukat korissa, perhonen päässä:D ja se, että nukke on kivellä! Siitäkään huolimatta mä en saanut tätä kuvaa näyttämään yhtään oikeenlaiselta, pahoittelut siitä siis (Jos omistaisin dalin tää ois voinutkin olla parempi krhm) Pakko viäl lisätä, että olin tost lähetetyst kuvast aika innoissani, ja meninkin sen toteuttamaan jo oikestaan heti tokana kaikista kuvista:D ((ehkä ei ois kannattanu olla niin innoissaan))
Ei tää kuitenkaan ihan NIIN surkee ole, joten annan arvosanaks hurjan 6+/10


Kuva 6.


@my_plastic_babies
Tän kuvan idea oli ihan huikee, ja tää oli ensimmäinen kuva jota lähdin toteuttamaan uudelleen ^^ Laitoin sitten Elowynille vähän "juhlavammat" vaatteet samantiän, että saisin tähän kuvaan jotain luannetta:"D mutta nyt kun näitä vertaan, niin taitaa olla yhä niin että alkuperäisen kuvan nukke ja tunnelma on paljon juhlavampi kuin oman versioni *köhtaas* En tiä mitä muuta sanoisin tästä kun, että en ole kovin tyytyväinen ja mua ärsytti ihan hulluna tota kuvaa ottaessa, etten saanut Eloa soittamaan viulua samallatavalla kuin mallikuvassa, joten piti laittaa se vain huitomaan tolla savvalla sitten xD! 
Arvosanaks voisin laittaa kai jonku 7-/10, kyl ton nyt tunnistaa mutta noh:DD voishan se parempikin olla..


Kuva 7.


@_.sunsetdolls._
Tää oli oikeasti ensimmäinen kuva, jota mä koitin ihan jopa imitoida (tai no joo, kai mä sitä kuva numero ykköstäkin) Mulla oli sattumoisin just saman henkiset vaatteet, jotka sitten laitoin tottakai Elolle peruukin värin ja mallin takia:D Näinkin simppeliks kuvaks tätä oli jotenkin tosi hankala saada näyttämään oikeenlaiselta, ja eihän siitä loppujen lopuks ihan samasta kuvakulmasta tullu otettua, mutta minkäs teen. Ihan onnistunu toteutus mun miälestä, vaikkei mun kuva itessään mitenkään kovin hyvä ole:P en lähtis instaa julkasee, tänne se nyt kuitenkin sopii hyvin! Kuvat tunnistaa toisikseen joten laittaisin arvosanaks tälle ihan 9+/10


Kuva 8.


@waterfall_dolls
Tätä kuvaa mulle ei itseasiassa alunperin lähetetty, vaan kyseinen henkilö laittoi mulle toisen aivan yhtä upeen kuvan kuin tämäkin. Päätin kuitenkin olla toteuttamatta sitä, koska oon aiemmin ottanut pari saman tyyppistä kuvaa enkä enää nähnyt "ns" tarvetta sille, joten (ihan luvan kanssa) valitsin käyttäjältä toisen mun silmää miällyttävän kuvan joka sattui olemaan tämä! Niinkun edellinenkin toteutus, niin tässäkin koitin ettiskellä saman henkisiä vaatteita kuvaa varten:P valkoset housut ja paitakin multa ois kuvaan löytynyt, mutta näin paremmaks laittaa vähän muuta väriä nuken päälle:"D pahoitteluni siitä! Onnistuin omasta miälestäni ihan kivasti ja nuket onnistuivat näyttämään yllättävän hyvin samalta:o
Arvosanaks voisin laittaa 9/10 annan itelleni lisäpisteitä siitä, että kengät on samat



Kuva 9.


@hilun_dolls
Tässäkin samajuttu kuin kahdessa edellisessä, koitin pitää asunkin mahdollisimman samana (ja itseasiassa tässä kuvassa, jopa nukkejen malli on sama!) Yhtä hauskoja leluja tonne lejjumaan mulla ei ollut, mutta eiköhän noi nallet ajaneet saman asian:D Kun mulle lähetettiin tää kuva, niin innostuin kuvan ideasta tosi paljon, se oli tosi omaperänen ja oltiin kuvailtu näin "Tos on Celinen lempilelut, ja se saa ottaa vaan toisen niistä" Kamala paikka kun lapsi laitetaan tollasen valinnan eteen D: !
Onnistuin ihan hyvin omasta miälestäni, vaikka meninkin tonne Robinin jalkojen juureen lisäämään röykkiön muita leluja ahne kersa Arvosanaks voisin laittaa jotakin 8,5/10 tyylistä, ei ihan nappiin, mutta ei tää pahakaan ole ja kai nää nyt tunnistaa jos oikein tarkkaa kattoo ;)


Kuva 10.


@elsa.wahriz
Tosi nopee kuva ottaa ja tää mulle lähetettiinkin muistaakseni ensimmäisten joukossa, mutta silti tän kuvan ottaminen jäi mulla jotenki tosi myähäseen:D i don't know whyy! Lehtiä mä en ihan oikeesti löytäny sitten mistään (ja ihan vuadenaikakin huamioiden, en ois löytäny mistään kuivia lehtiä), joten tein kompromissin ja laitoin Octavian makoilemaan keltasten kukkien sekaan nurmikolle, sen sijaan että olisin alkanu nyhtämää lehtiä puista): Mul oli tätä kuvaa varten oiva mekko, mutta ei se tiätenkään mahtunut Octavialle sen rintavarustuksen takia.. ,Joten mun piti tyytyä jälleen tohon siniseen mekkoon ^^ ihan hyvin sekin ajaa asiansa uskoisin. 
Mun silmään kuvat on ihan tunnistettavia, mutta erityisesti ton taustan takia tää ei saa ihan täysiä pisteitä nyt, 9-/10 ):



Kuva 11.


@suklaahippunukke
Tän kuvan idea oli tosi erikoinen ja tykkäsin kyllä toteuttaa tätäkin ihan ehdottomasti, ja mitä parasta, tykkään kuvasta jonka sain aikaan vaikkei se alkuperäiseltä näytäkkään.. Talvisia varusteita mä en Robinille kehdannut enää tähän vuadenaikaan pukea, joten tyydyin sitten muihin punaisiin elementteihin kuvassa ^^ kuvatekstinä alkuperäsessä kuvassa oli "In the world of abandoned objects", joten taisin onnistua kuitenkin ihan siädettävästi, vaikka Robin näyttääkin ihan siltä kuin koittaisi huhuilla puhelimeen:::DD
Jos nyt kuitenkin ollaan realistisia, niin eihän toi mun toteutus oo kovin lähellä alkuperästä ja tätäkin ennen olin käynyt ottamassa viälä edellisenä päivänä ensimmäisiä versioita tästä, mutta ne oli ihan seuraavalta planeetalta haettuja.. köh joten, vaikka samat elementit löytyy kuvasta, niin annan mä silti arvosanaks 7,5/10



Kuva 12.


@kyynelkyyhky
Mun pitää varmaa lopettaa hokemast tätä, mut tääkin kuva! Mua käy kateeks et muil on nii hauskoi ideoit :-: sen takii mä tän haasteen itelleni teinki *eiku*  Olin just edellisenä päivänä kun päätin alkaa toteuttamaan näitä, niin käyny tigerissa ja MELKEIN ostin noita hattuja mun nukeille:"D mutta harmikseni en sillon ostanut, joten jouduin tulemaan seuraavana päivänä uudelleen (oon vähän hämmentynyt ettei mulle tullut tollasta keltasta hattua noiden mukana!) Muuttelin kans alkuperästä visioo sen verran, että laitoin kaikki kakkukestien asiat ilmaan:D ja jälleen oon varmaan ihan kamala jos myännän, etten oo ihan varma siitä, että oliko noiden hattujen alkuperänen tarkotus vaan lejjua nuken lua, vai onko ne jotai "läpinäkyviä" hemmoja tual bailaamassa :"D no, mä kuitenkin kuvittelin sen niin, että kyseessä on jotain olemattomia hahmoja, joten sen takia ne saivat kuvaan mukaan toisen tualin!
Onnistuin loppujen lopuksi ihan okei, ja kyllä nää nyt tunnistaa kuitenkin:P joten arvosanaks vaikka 8,5/10



Kuva 13.


@minunnukkeni
Sanon ihan suaraan, että tuskaa. Tän kuvan ottaminen oli PELKKÄÄ tuskaa, joten oikeesti ihan sairaan isot propsit ton alkuperäsen kuvan ottajal siitä, että on saanu ton onnistumaa noin hyvin o_ö?? Oon yhä hämmentyny tästä, eikä kuvausprosessio auttanut lainkaan ne 69 hyttyst, jotka mua kävi vuarollaan rokottamassa D: Enivei, lopputuloksen perusteella nää nyt on kuitenkin ainakin jonkin verran toistensa näköisiä, joten kai se ulkona hetken kituminen oli tän arvosta mulle tuli niin typerä olo kun kuvan ottaja paljasti käyttäneensä kuvassa ständiä, ja mä kun olin väkertäny tota miljoonien rautalankojen voimin!! Ei siitä sen enempää:") Dalia mä en omista enää, joten tein jälleen kompromissin ja pistin sitten kummatkin nukkevalinnat uusiksi:D tae nostaa ja pullip ilmaan, se tekee tähän kuvaan vähän erilaisen fiiliksen, mutta menköön
Arvosanaks laitan jonkun 9-/10, vois se huanompikin olla



Kuva 14.


@zinvidia
Hei, kyllä mä tiädän ettei alkuperäsessä kuvassa ole neulaa ja lankaa (mutta siinä pitäisi olla!!) Rauhotutaan kaikki yhdessä, vedetään syvää henkeä ja ajatellaan, että toi nauha tossa alkuperäsessä kuvassa on toi samanen lanka jota Elowyn pitelee ^^ koittakaa siätää piäniä muutoksia, joita mä teidän elämäänne tuon:D Ylipäätänsä jos ny miätin ja katon näitä, niin mä onnistuin tosi hyvin?? Dalia mulla ei viäläkään ole, mutta ei sitä nyt tähän tarvittukkaan, Elo on aina hyvä vaihtoehto x)! Samat elementitki löytyy, jopa keltane talo taustalla, jote otin kaiken huamioo vaikka tramppaa mu kuvast ei löydykkää nyyh
Arvosanaks mä laitan 9+/10 :DD vaan mun mp, chill
(luen tätä kirjoitusta nyt joitain viikkoja myähemmin ja miätin mitä mun päässä liikku kun tätä kirjotin)




Kuva 15.


@revontulia_
Apua miks kaikilla on daleja niiden kuvissa, Ja taas, kyllä mä tiädän että feilasin:"D En vaa saanu yksinkertasesti Ampparia millään katsomaan Robinia niinkuin alkuperäsessä kuvassa, toi oli ihan maksimi miten sen pää käänty! (Olis varmaan pitänyt ottaa Terry kuvaan joka ois tujjottanu sitä suaraan sialuun ja silti kävellyt eteenpäin) Jos nyt jossain silti mentiin oikeeseen suuntaan, niin ainakin ne on repparissa ja YRITTÄÄ katsoa toisiaan enkä mä tiä miks yhä pualustelen tota mun toteutusta haluun pullip nanetenki.. Tätä oli kuitenkin tosi hauska ottaa ja oon yksittäisenä kuvana tosi tyytyväinen lopputulokseen ^^
Laitan nyt vaan arvosanaks vaan 7-/10




 Kuva 16.



@darkofdolls (vaihtoi ymmärtääkseni käyttäjänimensä)
Ihan suaraan sanottuna mä _vihaan_ tätä mun tuattamaa toteutusta tästä kuvasta, se on vaan simple kaikinpialin epäonnistunu D: ! Ja tonki kuvan ottaminen oli yhtä tuskaa, jote iha oikeesti respektii ton alkuperäse kuva toteuttajal, pelkäsin jatkuvasti iha kuallakseni että Maila putoo tonne järvee o____o !!
Mutta tosiaan, koitan ny arvostella tän enkä vaa valita vaik nään vaan valittamise aiheita ensimmäisenä huamiona se, että toi tausta on täysin väärä :-: tual on lumpeita takanaki.. ois vaa pitäny men sin toisel järvel )): + kuvan värit on väärät, ja asua en edes yrittäny saada oikein -.-' jos ny jotain onnistumise eleitä löydän niin ainaki idea on sama right? Siitä saa pisteitä !
Laitan arvosanaks kaiii 7-/10 kai noi joku viksu tunnistaa toisiksee D:: jamäoikeestisentääyritin




Kuva 17.


@nicolesunny
Mun oli ihan pakko toteuttaa tää kuva mun siskon littlepullipilla, koska,
A) en omista karttapalloa, ja oon sellasenki vaan kerran elämässäni nähny:"D
 B) Kaikki muutkin elementit löyty piänes koos, joka näyttää järkevämmältä littlekuvassa 
C) ei oo mitää cee kohtaa, nukkehan toikin on jote en oo pahoillani
D: isoo karttaakaan mulla ei tonne taakse ollut laittaa, kun kaikki karttakirjat raivattiin meidän kämpästä parivuatta sitten menemään! Sen sijaan tollanen milimaalinen karttakirja nukeille kuitenki löyty ajamaan samaa asiaa! Maatuskoitakaan mulla ei ollut, joten ananaksia niiden tilalle xD, vapaudenpatsas taustalle (en tiä mikä torni alkuperäsessä kuvassa tual takana on, mutta aikalähellä ollaan vai mitä?) Matkalaukku löytyy ja tottakai eiffeltorni siis literally kellä ei oo tollast eiffeltornia. Kaikilla on se!!!
Oon oikeestaan tyytyväinen toho kuvaan minkä sain aikaan, vaikka jouduin soveltamaan jonkinverran eikä se ihan alkuperäsen kuvan olonen ole ^^' laitan arvosanaks 8/10




Kuva 18.


@zulle_dolls
Olin tosi ilonen kun tää kuva lähetettiin mulle ^^ yks luultavasti kestosuasekeista kyseisen käyttäjän kuvista! Ja kaiken lisäks, tätä oli hauska toteuttaa + oon lopputulokseenki tyytyväine! (jopa niin tyytyväine, että saatan tän joskus instaankin laittaa, hmm?) Mua vaan jäi vähä harmittamaa, että unohin laittaa sen yhen nallen tonne narulle kuivumaa:"D vaikka kuinka koitin itteeni siit muistutella! muuten kyllä onnistuin ihan hyvin:D värimaailma on tosin täysin eri ja tollasta kuistia(?? idk mis toi on otettu) ei mun toteutuksessa ole, mutta se tuskin haittaa.. eikä Kiaralla ole hiuksetkaan auki, päästin itteni helpolla  
Muuta kitistävää mulla ei tän suhteen taidakkaan olla, joten sanotaan arvosanaks joku 9/10



Kuva 19.


@vesimelooninnuket
Tää oli kans yks niist kuvist, mitä mulle lähetettii ekoje joukos, mutta minkä toteutin viimeste joukos:"D tää käyttäjä lähetti mulle kaks kuvaa, enkä osannu valita kumman toteutan! Loppujen lopuksi kävi sitten niin, että tää oli paljon helpompi toteuttaa mulle, koska siihen toiseen kuvan kuuluvaa taustaa en löytänyt oikeestaan mistään D: ja noh.. mitäs mä ny täst sanoisin? Sanotaanko vaikka että ois se paremminki voinu onnistua! Mun kuvakulma on jälleen täysin väärällaine:"DD eikä Saksa näytä edes olevan ilmassa (vaikka todellisuudessa se ainakin hiaman ilmassa olikin) Vaatteet on kans täysi erilaiset, mutta se nyt ei mua haittaakka:D noi kengät ny ehkä vähä häirittee -.-'
Yleisilmettä kuiteki kattoe, onnistuin sen verra hyvi, että arvosanaks voi antaa 8-/10! Kyllä ne tunnistettavissa melkolaillakin taitaa olla ^^


Kuva 20.


@roses_dolls
Ei voi olla, että mä omistan kymmenittäin jotain kastelukannuja, mutta tollasia kukkaruukkuja nukeille mä en löytänyt mistään:"D lukuunottamatta tota Leslin sylissä istuvaa ruukkua kukkineen! Myäskään tollasta (mikä ihme ton nimi on) piäntä lapioasiaa, mä en omista, mutta sen sijaan multa löytyy isossa koossa oleva lapio ^^ joka sai korvata sen.. ja joo, oon ihan toivoton ku en oikeeta multaakaan mistään saanu haalittua XDD jote sen korvaa nyt sit piäni kasa hiakkaa ja toi multasäkki! kuka muistaa sen biolan musta multaa mainoksen apua (toivottavasti se alko soimaa nyt teidä päässä)  Ton kukkapannan mä sain sentään kuvaan mukaan! Ja mä tykkään mun toteutuksesta ihan semisti jopa, ja kai se etäsesti alkuperäseltäkin saattaa näyttää jos osaa kattoo:")) 
Arvosanaks vahva kasi! (8/10)



Kuva 21.


@pullip_stories
Nii siis, mä pidän ihan törkeenä tosta alkuperäsestä kuvasta! Sen takia varmaanki mun on ihan sairaan vaikee olla tyytyväine mun ottamaan versioon siitä:"D En osannu ottaa ollenkaa alkuperäsen kaltasta kuvaa :_: mut samoja elementtejä kyllä silti löytyy:
1. Taeyang, sen selässä reppu
2. Pullip, sen sylissä little
3. Lasit, tosin littlen pään sijaan pullipin päässä (ja tajusin paljon myähemmi, et meil ois ollu myäs littleille aurinkolasit ;___;!)
Asettelukin on aika lähellä alkuperästä, ja kai joku vois tästä tajuta että ollaan kopioimassa vasemmalla olevaa kuvaa, jotenjoten, no okei, sanotaan ny vaan näin, että vihaan mun ottamaa kuvaa XD mutta enköhän mä sitä voi hetkisen täällä blogissani katella:D pst, haluun mun nukeille kans yht reteen lippiksen ku tolla taella D8 ihan himmee! kelpais varmaa munki päähä
Laitetaa arvosanaks tästä 9-/10 (saatan tulla katumaan sitä että annoin näinki hyvän arvosanan, mut menköö tän kerra)




Kuva 22.


@little_dollworld
pahoittelen tota  vasemmassa kulmassa olevaa tekstipalkkia!! 
Tää oli kahen viimesen kuva joukossa jota lähin toteuttamaan, yksinkertasesti vaan sen takia, etten mä oikee löytänyt mistään tollasta ilmapalloa:D (Okei myännän, en mä ees ettiny) Onneks äiti pelasti mut ja taitteli mulle upean MÄYRÄKOIRApallon niistä ilmapalloista jotka lopulta sain aikaan hankkia:"D Aluks ton piti olla punanen mut mu sisko rikkoi sen ainoan punasen ilmapallon ;___; ! Tää kuva olis varmaa pitäny kans toteuttaa jollakin littlellä, mutta Maila sattu olee sopivasti viäl siimoissa niin otin sitten kuvan siitä:D ja onhan tää ihan hauska näinkin:P
Mä onnistuin omasta miälestäni ihan kivasti, vaikka tausta on JÄLLEEN valitettavasti erilainen D: eikä ne vaatteetkaan nyt alkuperästä ihan vastaa - eikä toi pallo muuten mahtunut kokonaan kuvaan se jatkuu viäl vaik kui pitkää ulos tost kuvast uskokaa pois.. enivei, laitan arvosanaks nyt sit vaikka 8,5/10, moni asia vois olla paremminki ):




Kuva 23.


@blueberrys_dolls
Tämänki kuva ottamine veny iha pari viimese joukkoo, koska en millää löytäny mitää paikkaa jossa tollase toteuttaa D: lopulta tyydyin ylösalasin käännettyyn pöytään meidän pihalla! Myännetään että mun toteutus on melkone farssi:"D mut yritys oli hyvä ja saatte antaa mulle armopisteitä kans siitä, että Zira seisoskelee tualla ilman siimaa tai muuta tukea! Nukkejen vaatteet on mun miälestä melko lähellä toisiaan, vaikkevat ny samat olekkaa ja kyllä mä ny ainaki etäsesti huamaan näissä jotain samaaki saatte olla erimiält, kunha vaa koitan pelastaa itteeni
kuvakulmaki on täysin väärä ja Ziralta unohtu sukkahousut jalasta ääää
Jotain onnistunutta nyt kuitenki on: punane talo taustalla, kengät, mekkojen väritys, ja toi välikkö missä nuket on! Jote eiköhä täst voi antaa sellase ööäää 7,5/10


Kuva 24.


@kirsikkapuun_nuket
Tässä vaiheessa yli pualet on jo varmaan lähteny pois täältä blogin syävereistä kyllästyneenä mun höpötyksiin, mutta te jotka ootte tänne asti selvinneet niin voin iloksenne kertoa että tää on viimenen kuva jonka toteutin! Tän kuvan otto veny vaan yksinkertasesti sen takia, että en keksiny millään miten korvata ton postilaatikon:") Lopulta sitten yhdistin pensselin ja nukkekokosen linnunpöntön (jonka selkäpualen käänsin kameraa kohti) aika söpö postiloota vai mitä 8--)?
Tän kuvan ideasta tykkäsin kuitenki tosi paljon ja tätä oli ihan kiva toteuttaakin ^^ + oonha mä lopputulokseenki iha tyytyväine, vaikka kai aina joku asia vois olla paremmi *köh*
Etitääs taas yhtäläisyyksiä: cwr:än takki, postikortit, postilaatikko vaikka mun onki hiama luavempi ratkasu krhm
 *huamatkaa sarkasmi*, 2 nukkea ja asettelu:D vaikka asennot eivät ole samat - ja vaikka mä oonki ihan huano arvosanoje antamises enkä omista niissä mitään logiikkaa nii sanottasko tähän nyt vaikka, että 9/10

Lopetellaan tää postaus hyvään arvosanaan!
arvostelu osuus loppuu tähän




Kiitos kaikille niille, jotka kuvansa mulle lähettivät instagramissa mun uudelleen toteutettavaks!
Ja sitäkin suurempi kiitos kaikille niille harvoille,  jotka jaksoivat lukea ja katsella koko hermoja raastavan postauksen alusta loppuun saakka!

Seuraava postaus tulee taas olemaan normaali postaus, johon tungen ennen-ja-jälkeen kuvia jonkin verran, kuvia joita en tule omalle installeni julkasemaan, sekä kuvia joita olen jo tai tulen instassani julkaisemaan:D joten toivottavasti jaksatte jatkossa viälä katsella normaalejakin postauksia!
^^ Moikka ^^


Kommentit

  1. Iso respeckt sulle ku oot jaksanu ottaa nää kuvat =-O ja öö valitan siit lampikuvast kosk mun mielest se oli aik samanlaine:'D tai dit oon vaa vähä sokee *köh*
    ( ^Oon vähn suru ettei kukkaruukku kuvassa ollu kaatunutta kukkaruukkuu:( )
    Anyway onnistuit kokonaisuudessaan propsit täst koko jutust ja onnistuittosi hyvinn! Ja nautin suuresti tän lukemisest!!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus! Mun mielestä sä onnistuit tosi hyvin noissa kuvien toteuttamisessa❤️

    VastaaPoista
  3. Tän postauksen idea on niin loistava! Odotin innoissani, kun Instagramissa mainitsit tekeväsi tällaista. En oo aiemmin nähnyt kenenkään tekevän tällaisia, joten tykkään tosi paljon! Tosi virkistävä idea. Arvostan paljon sitä panostusta, jonka oot näihin kuviin nähnyt. (Plus toki niiden kuvien etsiminenkin vielä, huh) Toteutuksetkin ovat ihan huikeita! Mahdotonta nimetä yhtä suosikkia, kun kaikki ovat omalla tavallaan tosi onnistuneita.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana, vaikka myöhään kommentoinkin :D
    Todella hyvin matkittu! :3
    Sun kuvat on aina jotain niin täydellistä :3

    VastaaPoista
  5. Miks mä oon missanu tän postauksen?! Tää on ihan huippu, upeeta et jaksoit oikeesti toteuttaa tän ja vielä panostaen hirmuisesti joka kuvaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit