Yukiconista suaraan kuplimaan!





Moi:D!
Jälleen, normaalista postauksesta poiketen, teen lyhyehkön postauksen sekä Yukiconin, että Tampere Kupliin reissuista ;) eli luvassa muutama kuva nukkemiiteistä, joissa tuli käytyä (ei voi olla totta, olin kirjoittanut otsikkoon ja tohon alkuun kokoajan yukin sijaan tracon :::D)

Aloitetaan nyt kuitenkin kertomalla ensin olleesta conista, eli Hesan yukiconista. Tonne me lähdettiin Camillan kanssa yhteisin cossisuunnitelmin ja nuket mukana.



YUKICON

9.3 Lauvantai päivä:

Herätys oli noin aamu seiskan aikoihin, joista lähettin sitte jo valmiiksi pakatut kamat mukana iskän kyydillä ajamaan kohti conipaikkaa, autossa oli kiältämättä melko väsynyt tunnelma aikaisen herätyksen vuaksi:"D
Pari tuntia siitä eteenpäin niin vaihdettiin autossa cossit päälle ja kiiruhdettiin rannekkeita jonottamaan, oli muuten pirun kylmä seisoskella siällä niin kevyissä cosseissa - joista en ole viälä maininnutkaan - Eli lavvantai päivän cosseina toimivat Peter Pan ja Helinä keiju, joiden asut mun äiti oli pikaisesti ale viikko ennen conia meille väsännyt:""D oltiin nimittäin vähän jätetty cossisuunnitelmat viimetippaan.. (Onneksi ollaankin jo alettu hyvissäajoin suunnittelemaan hypeconin, sekä traconin cosseja valmiiksi ja aiotaan ne myös itse toteuttaa)


Lavvantaipäivä kului meillä ihan loistavasti ilman mitään erikoisempia conin sisäisissä tapahtumissa käymisiä, ensitöikseen me juostiin Camillan kanssa conin kirpparille tutkimaan kaikki pöydät läpi:"D ja siältä mun mukaan tarttui mm. Teenalle aivan uusi peruukki! Joka oli kyllä vähän heräteostos, mutta en oo ainakaan viälä katunut <: peruukki sopii oikein hyvin Teenan päähän. Asia, josta olin kyllä vähän yllättynyt, oli se että kyseessä oli kuitenkin leeken peruukki:o minkä taisin saada 20 jos oikein muistan. Samallaisen löydön teki myös Camilla, joka osti peruukin uudelle nukelleen, jota ei vielä tässä vaiheessa edes ollut XD

(Eka kuva. Testattiin omaostamaani peruukkia Camillan nuken päähän)
(Toka kuva. Peruukki Teenan päässä)



Kauheesti mitään muuta me ei taidettukkaan koko loppupäivänä conista ostella, jos muisti ei petä. Meidän katseet suuntasi kuitenkin jo ennen kello kahta Forumiin ruokailemaan !!OLI MUUTEN PARAS LEHTIPIHVI KOSKAAN!! ja käymään tottakai kilalassa, josta Camillan mukaan tarttui ainakin nukkejen lisäkäsiä hyvä määrä 8") ihme kyllä en itse ostanut siältä mitään, oon muuttumassa entistä pihimmäksi




Vaikka mä en enää mitään ostellutkaan, niin sain käyttämättömiksi jääneet nukkejen tennarit vaihdettua Pullip Merlin stock-kenkiin, joista oon aina tykännyt kovasti 8) erityisesti ne punaiset nauhat ovat mitä upeimmat ja oon tosi tyytyväinen tähän vaihtoon! Kiitos siis viälä vaihtajalle ;))

Nyt laitankin höpöttelyn sijaan pikkaisen miitistä otettuja kuvia tähän alas jakoon:






(Oon tosta hämis bjdstä hiaman kateellinen:D toi vartalon malli on mitä upein! Mutta lohdutan itseäni sillä, etten uskaltais koskaan ottaa mitään noin kallista nukka omaan käsittelyyn D: herrajeesus)







Ihastuin täysin tähän nukkeen ;D ja voin luvata, että multa löytyy vähintään 20 samankaltaista kuvaa kyseisestä tapauksesta, sen verran kivan näköinen nukke! (olis miäli tehnyt pakata mukaan)



Tähän loppuivatkin miittikuvat tän päivän osalta:D nukkeja miitissä oli paljon enemmän, mutta saatiin tohon ryhmikseen mukaan ton verran porukkaa:P

Tää päivä päättyikin meillä conin osalta sitten joskus kuuden maissa(?), jolloin lähdettiin kauppaan ostamaan herkkuja yän yli selviämiseksi ;D
Yä me sitten nukuttiinki tyhjässsä myyntikuntoisessa kämpässä makuupusseissa ilmapatjan päällä - joka oli kyllä yllättävän mukava nukkumisalusta!:





10.3 Sunnuntai päivä:

Sunnuntaipäivänä mentiin conipaikalle vasta joskus 11 maissa, josta suunnattiin aikapian sitten katselemaan AMV-kisaa mitä yleensäkkin tykkään aina käydä kurkkimassa:D olin tyytyväinen palkintojen saajiinkin jopa (känkkäränkkä oli hyvä) Siällä jonkin ajan viihtymisen jälkeen siirryttiin seuraavaksi kattelemaan Cosplay-deittiä, joka oli tans tosi hauskaa ja viihdyttävää katsottavaa! Sitä en kyllä oo tainnut missään conissa jättää välistä :") sen verran viihdyttävää katseltavaa. Eli miten nyt tiivistettäis tätä sunnuntaipäivää niin, käytiin paljon vähemmän myyntisalin ja kirpparin pualella - käymällä niiden sijasta conin sisäisissä tapahtumissa! 

Ja cosseina tälläkertaa toimi Hullu hatuntekijä ja Liisa! Mun (hatuntekijä) cossin meikissä menikin aikaa jonkinverran, mikä oli myös syy myöhäiselle saapumiselle coniin,. Oli se silti sen arvoista ja siitä voi kiittää Camillan meikkitaitoja x-D



Ei me kuitenkaan pelkissä conitapahtumissa käyty istumassa, vaan mentiin myäs istuskelemaan nukkemiittiin tänäkin päivänä, jolloin Camilla oli saanut jo uuden nuken hyppysiinsä ja laittanut edellispäivänä tehdyn peruukkilöydöksensä uuden nuken päähän!
Kyseessä oli taas todella mukava miitti, josta nukkejen kuvaamisen sijaan tuli ostettua vaikka ja mitä nukeille!
-Kengät
-Stockmekko
-Stocklaukku
-Polvisukat
Ja vaihdoin myäs nukkejen tennarit (puhun nyt eri kengistä kuin aiemmin) nukkekokoisiin rottinkikalusteisiin, joille tulikin heti käyttöä uudessa kuvassa ^^

Tässä kuitenkin muutama kuva miitistä joita nappasin Surkusta ja Janetesta:






Ton conin jälkeen me käytiin viälä myyntisalin pualella ostamassa pikaisesti pockyja ja ramunea mukaan kotimatkalle, syätiin kuitenkin jo kyytiä odotellessa yksirasia kadoksiin:"D ja siitä päästiin valittamaan lisää nälkää autoon ja sitten syämään oikeetakin ruakaa. Tää conipäivä päättyi meidän osalta neljän maissa.

Jos menomatkalla oli väsynyttä porukkaa, niin paluumatkalla me kyllä nukuttiin Camillan kanssa jo päällekkäin siällä takapenkillä #conidarra




TAMPERE KUPLII

23.3 Lavvantai päivä:

Ensimmäinen conipäivä liikuskeltiin samojen cossiasujen merkeissä kuin Yukissakin:D poikkeuksena _tai_ lisänä kuitenkin olivat Helinä ja Peter cossiin mätsäävä Leena 8)!
Ja Kaneki joka taas pualestaan ei sopinut porukkaan eikä me hualittu sitä meidän ryhmähaliin):
Ai että kun tuntu ikävältä herätä aamulla aikasee herätyksee D: mut saatii ny lopulta ittemme ylös, tosin vasta siihen aikaan että piti mennä suaraan kello 10.30 alkaneeseen nukkemiittiin kahtelemaan muitten nukkeja:D voin kyllä taas myäntää, että hyvä miittihän se oli kaikenkaikkiaan!
Muutamassa tapahtumassakin käytiin saman päivän aikana 8-)


Vähän harmittaa ettei näistä asuista tullu mitää "virallisempia" kuvia otettua, mut ehkä me viälä kesällä kunhan tarjetaan niin otetaan oikein LENNOKKAITA kuvia kyseisillä cosseilla pihalla ;)
Tässä välissä kuitenkin suon teille luvan vilkaista muutamaa miittikuvaa nukeista, joista itselläni oli mukana Terry, Camillalla Meli ja Kristalla kolme omaa littleään:D jotka se oli kekseliäästi pukenut meidän omien cossejen mukaan samoihin asuihin! :
















Kaikki miittikuvat olin ottanut ihan vaan puhelimenkameralla, en nimittäin jaksanut omaa kameraani mukaan ottaa - joten kuvien taso voi olla hiaman eri kuin Yukiconissa otettujen miittikuvien 8") eiköhän ne kuitenki ole ihan blogikelpoisia ja kerran katsomisen arvoisia..
Miitistä mun mukaan tarttui joku pullipin(?) tai isulin(?) outfittiin kuuluva takki ^^ ja myähemmin päivällä kävin lunastamassa dal ramuwin stocklasit itselleni ;)
Camilla pualestaan löysi itselleen kolme paria nukkejen sukkia (joista yhdistä oon hiaman kateellinen)




Miitin lisäksi käytiin toki myäs katsomassa cosplaykilpailu, SEKÄ cosplaydeitti, josta mulla ei kyllä ole yhtään kuvia -> toki sitä oli jälleen viihdyttävä katsoa ja oli hauska nähdä että porukka oli taas keksinyt siihen hyvän juanen juannon väleihin - vaikken juantajahahmoista mitään etukäteen tiännytkään! Muutaman kuvan mä kuitenkin nappasin cosplaykilpailusta (puhelinkuvia tosin nekin ja hirveellä zoomilla...............................)



aloittelijat


kokeneet


Tää oli niin siisti nähdä siällä käytävilläkin D: kauheeta kilinää ja kolinaa noista kahleista
myännän että hiaman saatoin säikähtääkkin nähdessäni tyypin kasvot takanani käytävällä - hurjan hianot ja pelottavat tosin olen katkeroitunut palkinteonjaossa siitä, ettei kyseinen henkilö voittanut mitään


Toinen tosi kekseliäs asu sitten olikin tämä, joka kuvasti Harry Potterista sitä tupahattua:D ihan saakelin siisti cossi-idea pakko myäntää!

Tapojemme mukaan mentiin sitten heseen syämään, HIRVEÄNÄ tradekiana kuitenkin, saimme pitkä jonotuksen jälkeen kuulla, ettei ollut mahdollista saada muutakuin kanaa pihvin sijaan D: (joka oli toki mulle kova isku yh) päätin kuitenkin ajatella muita ja tyytyä kanaan u.u VAIKKA se ei multa kehuja saakkaan:::
Ja sitte se päivä alkoikin olla jo aikalailla siinä






24.3 Sunnuntai päivä:

Ja jälleen Liisan ja Hatuntekijän merkeissä nähtiin sunnuntain pualella, nyt porukkaan oli tullut lisäksi myäs kani! Ja pualenpäivän jälkeen meitä hatuntekijöitä olikin samassa porukassa jo kaksi 8") ihan pualitarkoituksella!
Yllättävintä kuitenkin oli se, että kuinka paljon meidän ryhmäcossia kehuttiin, tultiin ottamaan kuvia ja saatiin jopa esiintyä useammallakin videolla. Erikoista tästä varmaan teki se, että Yukissa meidän kuvatumpaan cossiin lukeutui Mikämikämaan hahmot, mutta täällä kupliissa olikin varmaan ihmemaan porukan vuaro olla keulakuvassa! Jossain vaiheessa se kuvaaminen oli jo niin tiheää, ettei enää ees kehdattu laittaa reppuja takaisin selkään vaan kanniskeltiin kädessä kun jouduttiin ne muutaman minuutin välein heittämään syrjään:,D enkä edes liioittele!


Tää päivä poikkes muista conipäivistä sillä, että käytiin jopa ihan oikeesti ottamassa cossikuvia:D joista ainakin osista tuli jopa ihan hauskoja ja katselemisen arvoisia, vaikka eivät mitään ammattikuvia olekaan~ hauskahan niitä oli ottaa:P
Mulla ois kans vähän plääninä, kunhan saan mun aiempia, ja uudet cossit toteutettua, että ottaisin ihan oikeitakin kuvia ulkona kunnon maastossa niistä puvuista -3-





Ollaan kyllä tällä samalla kolmikolla toteuttamassa muutamaa ryhmäcossi ideaa, nyt kun saatiin Kristakin innostumaan - isoimpana ongelmana vaan varmasti ajanpuute. Pitäis jo olla alottelemassa kun valittiin tälläkertaa sen verran paljon tyäläämmät cosplay-asut:o mistä jo vähän aiemin vihjailinkin

Tänäänkin päätettiin mennä syämään lähimpään, parhaaseen (ja mun osalta ainoaan) ruakapaikkaan syämään - eli heseen:"D ja oli loistava uutinen kuulla, että nyt oli kuitenkin mahdollista saada kanan sijaan jopa juustohampurilainen 8)) mistä tuun oleen ikuisesti kiitollinen burgerjumalille ;-;<3


Tulihan siällä Tampere-talossa muutama kamerakuva nukeistakin otettua noiden cossikuvien JA niiden laaduttomien miittikuvien lisäksi:'D kun kerta sattui Surku ja Camillan Neela tarttumaan mukaan matkaan 8-) 




Tässä oli tää vähän erilaisempi postaus, mitä oon ehkä tottunut tekemään. Mutta nautin kovasti tän tekemisestä ja noiden conien muisteluista ^^ on siis melko todennäköistä, että tulen tekemään jatkossakin mun conireissuista vastaavia postauksia (jatkossa vaan yhdestä conista kerrallaan:D nää kaks tapahtumaa kuitenkin olivat niin lähekkäin, että halusin tiivistää kaiken samaan postaukseen)

Kiitokset:
Isoimmat kiitokset kuuluvat Camillalle, joka viätti mun kanssa jokaisen minuutin kummassakin conissa, ja viätti aikaa ennen coneja, mun kanssa wapin äärellä monien viästien ajan suunnitellen, stressaten ja intoillen näistä kummastakin viikonlopusta:") Kiittelyni myäs jokaisesta upeasta, ja myäs niistä rumista kuvista joita sait musta otettua.
Kiitos Kristalle kaikkien mahdollisten hiljaisten hetkien välttämisestä omilla höpinöillään (sunnuntaina) ja siitä, että suastuit lyhyellä varoitusajalla mukaan kupliiseen ja mukaan meidän cossiin! Kiitokset myäs kameran käytöstä ja siitä, että suastuit tilaamaan meille kaikille hesestä ruuat kun ei itse uskallettu D8
Kaikille conissa meille puhumaan tulleille, kuvien ja videoiden ottajille, kuuluu myäs kiitokset! 
Viimeisenä kiitokset Reetalle ja Oskulle, siitä että roikkuivat meidän perässä:""D



Enskertaan ^_^ !!

Kommentit

  1. Tää oli tosi kiva postaus! Tykkään lukea sun tekstejä, ne piristää aina ^^ Conipostaukset on ylipäätään tosi virkistäviä ja erilaisia. Ihailen nukkekuvien ohella kovasti noita teidän cossikuvia (ja itse cosseja), saattoi olla että ihailin niitä myös livenä Kupliissa, koska Alice in Wonderland on isosti sydämen asia... :'D

    Joka tapauksessa mukava postaus, cosplay-kuvia olisi kiva nähdä jatkossakin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit