Minne meni Petteri? (KT6)

Heippahei!

Pahoittelut heti alkuun vähän talvisemmasta postauksesta:'D vähän tuuletusta noihin hellesäihin vai mitä?

Tää kuva on yksi ensimmäisiä, joita otin mun uudella objektiivilla:D pitkään en tiännyt mitä miältä oikein oon tästä, mutta nyt itseasiassa oon tyytyväinen siihen!

Maanantai näyttää niin hyvältä noilla silmillä ja violetilla peruukillaan:-D aah~

Mutta siitäkin hualimatta, että Mande näyttää hyvältä - niin tämä postaus koskee pääosin Surkua! Eli luvassa olis taas uus kuvatarinan osa:D joka ei ole jatkoa muille nähdyille kuvatarinoille

Mulla ei tän enempää höpöteltävää ole joten mennään tarinan pariin:

I woke up this morning and didn't know who I was

En muista mitään menneisyydestäni, en lapsuudestani saatika sitten edes itsestäni. Tuntuu kuin minua ei olisi koskaan edes ollutkaan ennen tätä kyseistä päivää, jolloin avasin ensimmäisen kerran silmäni..

Läpikotaisin laatoitetussa, metallisessa ja kylmässä huoneessa makaaminen ei myöskään herättänyt minussa mitään tunteita. Sen sijaan, metallinen pöytä jolla makasin tuntui tutulta. 

Olin todenäköisesti ilmoittanut itsestäni ja tehnyt ensimmäisiä elonmerkkejä jo kerran aiemminkin, muuta en muista

Asia, jonka tiesin ainakin nyt varmasti oli se, että olin nyt yksin ja heräämässä.

Se, että mistä tarkalleen olin heräämässä oli vielä hämärän peitossa

Mutta olin varmaankin nukkunut jo pitkään

*henkäys*

*availee silmiään* 

Päin paistavat kirkkaat valot häikäisivät silmiäni sen verran, että silmieni kokonaan auki saaminen tuntui haastavalta..

...samalta, kuin avaisin ensimmäisen kerran silmäni päin iskevään valoon, pitkään pimeässä olon jälkeen 

Kun lopulta kuitenkin sain silmäni tottumaan valon määrään, yritin nousta ylös

*liikauttaa kättään* 

Pienenkin liikkeen aikaan saaminen tuntui ylitsepääsemättömältä. Vaikka käteni ja jalkani olivatkin täysin vapaina, niin niiden liikkeelle saaminen tuntui samalta kuin köysissä

En osannut hallita ruumistani

Lopulta, sain kuitenkin itseni nousemaan

Sama metallinen pinta jatkui huoneen jokaisella seinällä, oli suorastaan ihme etten ollut muuttunut sen kaiken metallin keskellä itse samanlaiseksi

*heilauttaa jalkaansa*

Vaikka se varmaankin olisi ollut täysin mahdotonta

*hinautuu varovasti pöydän reunalle*

En tiedä mikä siinä paikassa sai kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani, ja samaan aikaan tuntemaan kaiken niin kotoisaksi 

Mutta se oli outoa

Aivan kuin vihaisin sisimmässäni tätä huonetta jokaisella solullani, mutta samaan aikaan se oli kaikista turvallisin paikka minulle

Mikään mahti tässä maassa ei saisi minua kääntämään päätäni. Täällä olin turvassa

En tiedä mistä olin saanut sen käsityksen ja typerän ajatuksen päähäni, mutta tiesin olevani oikeassa

Ihan kuin joku olisi joskus kertonut niin minulle - toistanut - jankannut päähäni

*hipaisee paljailla jaloillaan jäistä lattiaa*

Tai pakottanut minut uskomaan siihen

Mutta ei ollut ketään. Olin vain minä, ja omat ajatukseni. Tämä huone ja kaikki ne metalliset pinnat

*katselee lattiaa koskettavaa jalkaansa hämillään hyvän tovin, kunnes jokin saa tytön katseen siirtymään toisaalle*

*hilautuu lähemmäs pöydän reunaa*

En tiedä mitä minulle tapahtui tuona hetkenä kun käänsin pääni, en ehtinyt nähdä kuin pilkahduksen kirkkaasta valosta

*hypähtää alas*

Jonka jälkeen en muista juuri mitään, tai pikemminkään en muista omista ajatuksistani mitään..

Muistan kuitenkin liikkeeni, kuinka liikuin

Ihan kuin jokin vieras olisi kontrolloinut kehoani, ja sen hallitsiminen tuntui jälleen mahdottomalta 

Askel askeleelta kävelin eteenpäin 

*astelee kuin ohjattuna pois pöydän luota*

*-kohti näkemäänsä valoa*

Mutten valitettavasti voi kertoa enempää

Vaikka haluaisinkin kertoa teille kaiken näkemäni ja kokemani, niin en pysty 

Joten toivottavasti tulette pian

_________________________________________________

(Loppukevennyskuvia)

Elikkäs elikkäs:D siinä oli teille piäni kurkistus mukaan Surkun heräämishetkeen hänen omien sanojensa saattelemana

Vähä ehk tollane päiväkirja tyyppine ratkasu ennemminki tällä kertaa:') Heittäkää hei ihmeessä taas miälipiteitänne tänne tai instan pualelle!

Sitten taas kiitosten vuaro:

Ensisijaisesti kiitokset mun äitille, joka neuvoi mua miten saan tehtyä kyseisen seinän ja lattian tätä osaa varten<3 ja auttoi mua niiden kasaamisessa ^^

Kiitokset myäs Camillalle, joka taas luki tarinan läpi ja kertoi rohkaisevan miälipiteensä myäs tähän osaan! Ja on kyhännyt Surkulle noi upeat letit 8) joita en ota enää koskaan pois bwuhaha

Ja viimeisenä kiitokseni ansaitsee itse Surku, joka onnistui näyttämään loistavalta heti ensimmäisen hankitun peruukin ja silmäparin jälkeen x-----D

Enskertaan!