Kaksin aina kaunihimpi (KT2)

Moikka ^^

En olisi uskonut, että oon täällä jo näinkin pian julkasemassa seuraavaa kuvatarinan osaa (jonka sain valmiiksi jo seuraavana päivänä edellisen julkaisemisesta) Innostuin kuitenkin tästä hommasta niin paljon, että pakkohan mun oli jo päästä kuvaamaan seuraavaa tarinaa!

On vaan vähän vaikee keksiä kuvattavaa kun ne joiden profiilit on valmiit:D niin niiden ulkonäkö on ihan kesken. Argh

No jokatapauksessa, nyt on vuorossa pätkä Maanantain menneisyydestä! Tarinassa esiintyy taas Camillankin nukkeja (koska mun nukeilla on jo paljon suhteita ja välirikkoja tms keskenään niin en voi käyttää niitä "rändömeina")Tässä tarinassa on vähän enemmän tekstiä kun aiemmassa ja poiketen edellisestä stoorista, niin tässä on myös käyty keskustelua:

*tekee*

"Puhuu"

Maanantain selostus

Asking me if I like reading is like asking me if I like breathing:

Veljeni kanssa käyty tappelu oli ehdotomasti pahin pariin kuukauteen. Josh itse ei kutsuisi sitä tappeluksi, ei edes riitelyksi saatika sitten kinasteluksi. Hän sanoi aina, että meillä on vain erimielisyyksiä asioista, mutta minusta jopa kinastelu oli turhankin lievä ilmaisu äskeiseen nähden. Ja jos minulta kysytään, en edes realistisesti ottaen ole varma mistä hän oikein suuttui. En yleensäkkään ollut varma miksi hän koskaan kilahti mistään. 

Niitä harvoja hetkiä jolloin Josh sai suunsa avatuksi, oli silloin kun hän suuttui. Ja voin myöntää, että vaikka Josh onkin pikkuveljeni, niin hän on pelottava näky vihaisena. 

Toivon ettei kukaan suututa sitä poikaa. 

*puristaa kätensä ärtyneenä nyrkkiin*

Aina kun podimme erimielisyyksiä minä olin se joka häipyi suutuspäissään. Tottapuhuen, minä olin aina se joka meni tapaamaan Joshia, eikä toisinpäin. Hän ei koskaan käynyt tapaamassa muuta perhettään. Ja jos Joshilla vain olisi ollut, niin tuskin hän olisi käynyt ystäviäänkään tervehtimässä. Ainoat niistä asuivat pojan kanssa saman katon alla. 

En väitä, että olisin itsekään kovin sosiaalinen otus, mutta pitäisihän hyvänen aika osata laittaa sentään viesti puhelimensa kautta. Edes jouluna.

Sitähän varten se halko hänelle oltiin hankittukin. Kukaan ei koskaan kuullut mitään Joshista ellei kävellyt varta vasten ovelle koputtamaan, ja silloinkin piti jännittää avattiinko sitä koskaan.

 "Ovikello. Hanki ovikello." Oli se mitä sanoin veljelleni noin viikkoja aiemmin kun poika väitti, ettei ollut kuullut koputustani. 

"Mitä minä sillä kapistuksella sitten teen, sellaista kukaan jaksa kuunnella" oli saamani vastaus. Ja kun olin kertonut, ettei ovikelloa pidäkkään kuunnella, vaan se saisi pojan liikkeelle ja kenties avaamaan oven - niin hän suuttui.

Maanantai: *rojahtaa vihaisena kadun varrella olevalle penkille*

Vaikka suutahdin helposti itsekin, niin Josh oli kyllä ihan huippu siinä. En tiedä ketään muuta joka voi saada valtavan metakan aikaan yhdestä ovikellosta. Olisin jopa voinut maksaa sen ja laittaa kiinni seinään. 

Maanantai: *avaa silmänsä kuullessaan puuskutusta ja askelia*

Minni: *huohotusta*

Minni: *juoksee kohti penkkiä, jolle oli vain hetkiä aiemmin unohtanut kirjansa*

Maanantai: *katsoo hämillään penkin luo juossutta tyttöä*

Tyttö vaikutti siltä kuin olisi myöhästymässä junasta, tai sovituilta treffeiltä, mutta pysähtyi kuitenkin luonani. Se sai minut tyrmistymään. Kuuntelin ehkä turhankin pitkään henkästynyttä puuskutusta ennen kuin tajusin rauhoittua. Oli todennäköistä, että tyttö oli lenkillä ja halusi pitää hengähdystauon.

Maanantai: *avaa kätensä nyrkistä vieraan tytön tullessa lähemmäs*

Maanantai: *nostaa penkillä lojuneen kirjan syliinsä, pois tytön tieltä*

Minni: *istahtaa hengästyneenä tuntemattoman tytön viereen*

Maanantai: *kääntää katseensa kiusaantuneena pois viereensä änkeneestä tytöstä*

Minni: *avaa silmänsä katsahtaen jo valmiiksi penkillä istuneen tytön käsissä olevaan kirjaan*

Minni: "..tuo on muuten minun kirjani"

Katselen hieman hermostuneena toiseen suuntaan, olen vähällä upota ajatuksiini juuri ennen kuin tytön heleä ääni keskeyttää sen. Tilanne oli hieman kiusallinen, olin vain ottanut kirjan itselleni vaikka tyttö oli selkeästi tullut noutamaan sitä.

Maanantai: *ojentaa kirjan takaisin sen omistajalle, ja esittää kysymyksen keventääkseen tunnelmaa* "Taidat lukea paljon?"

Minni: *innostuu kirjoihin liityyvästä kysymyksestä* "jatkuvasti!" 

Maanantai: "ihanko totta! Kai olet lukenut läpi kaikki Harry Potterit?" 

Minni: "kävin ne läpi jo ala-asteella" *kikattaa ottaen takaisin saamansa kirjan halattavakseen*

Maanantai: "niinkö?" *rentoutuu jutustelusta ja innostuu itsekin vain enemmän aiheesta* "entä Stephen Kingin kirjat?" 

Minni: "Vietin koko viime kesän ahmien Kingin kirjoja. Yksi suosikki kirjailijoistani"

Maanantai: "Niin minunkin!" *naurahtaa yhteensattumalle* 

*keskustelevat niin innoissaan toistensa kanssa etteivät edes huomaa ajankulkua tai ohi kulkevia ihmisiä*

Näin minä tapasin nykyisen tyttöystäväni. 

Sattumaahan se vain oli, mutta voin silti olla ikuisesti veljelleni kiitollinen hänen lyhyestä pinnastaan.

_____________________________________________

Ja loppuun perinteiset kiitokset:::DD (tai siis nyt perinteiset koska päätin aloittaa tän perinteen nyt)

Kiitokset Camillalle Minnin, Neelan (:roolina kiukkuinen mummeli) sekä Amelien (:roolina kylmissään oleva ohikulkija) lainaamisesta tätä tarinaa varten! 

Kiitos myäs kuvausseurasta ja peruukin sekä silmien pöllimisestä;D

Postausotsikosta kiitokset taas mun mummulle, joka käyttää kyseistä sanontaa kiitettävästi:'D

Kiitokset myäs kaikille tänne blogiin eksyneille, kuvien katsoneille, tarinan lukeneille ja palautteen antajille <3!

Parannusehdotukset, kehut, toiveet ja muu palaute on tervetullutta ^^ olis myäs huippua kuulla toivotteko näitä lisää!