Isolla ässällä syntinen



Virnistän kuulemalleni. Jude oli juuri sanonut rakastavansa minua, enkä ollut aluksi uskoa sitä todeksi. Olin joutunut vieläpä tarkistamaan asian kysymällä "Mitä? Sanoitko sä juuri rakastavas mua?"

Vaikka oikeasti sydämeni taisikin vetää jotain voltteja, niin tapani suhtautua asioihin oli vain huumori, joten puolustauduin kaikilta muilta tunteilta sen avulla. Ainahan oli mahdollisuus sille, että tyyppi oli vitsaillut sen sanoessaan.

 Nostan toisen käteni Juden hiusten sekaan ja hymyilen onnellisena "No, homoseni, tunne on molemmin puolinen" vastaan vieden käden hänen hiustensa seasta sitten rinnalleni - sydämeni päälle lupauksen merkiksi. "Mä rakastan sua takaisin" ilmoitan varmana. 




Moikka!

Munhan olis pitänyt esitellä ennen Arielia tänne saapunut Violence, muTTA päätin itseasiassa, että esittelen sen miehen vasta kun hän on saanut peruukin ja silmät päähänsä!

Eli kun lopullinen lookki on valmis, tämän hetkinen on vain väliaikainen hänellä x-) 
Joten hypätään hänen ylitseen ja siirrytään suoraan mun toiseen suasikkipoikaan Arieliin! 

Hän on vähän hankalempi tapaus sulatella ja ottaa vastaan, mutta loppujen lopuksi Ariel on kaikista suloisin, ihmeellisin ja onnellisin persoona koskaan! (Ainakin nyt mitä mun nukkekatraaseen yleisesti ottaen tulee<3 väärinymmärretyt pahis parat)

Yllä oleva teksti on piäntä esimakua Arielista, ja hyvä mainita viälä tähän, että Jude on Camillan nukke!



Alkuperäinen lomake hahmosta:


Nimi: Ariel Zodiac
 Ikä: 19,5
 Skp: Miäshenkilö 
Laji: Kiusanhenki 

 Ariel on aikalailla päällekäyvä ja räiskyvä persoona, joka ei jää huomaamatta saatika sitten erottumatta joukosta. Ja yleensä poika tarkistaakin että tulee varmasti huomatuksi. Hän on äänekäs, tunkeileva ja räväkkä tyyppi, jolla ei ole mitään käsitystä siitä mitä oma tila tarkoittaa. 

 Pitää: Kiusanteosta, toisten härnäämisestä ja pimeistä öistä. Hän kiinnostuu muista mitä enemmän he häntä välttelevät. Poika kyllästyy helposti helppoihin tapauksiin ja nauttiikin erityisesti itseään nuorempien seurasta. Mutta melkolailla mikä vain menee, ja etenkin silloin kun toinen osapuoli ei ole yhtä halukas. 

 Ei pidä: viisastelijoista, päällepuhujista, kirkkaista valoista, kahvista, kuumista juomista, eikä kitisemisestä. Eniten poika kuitenkin vihaa tylsiä hetkiä. 

 Menneisyys: Arielilla on hyvin värikäs menneisyys joka alkaa jo värittyä ihan pienestä pitäen. Ensimmäisiä pahantekoja ilmaantui heti tuon pikkuveljen syntyessä. Kaikki huomio oli useimmiten nuoremassa veljessä, ja huomionkipeyksissään Ariel päätyi usein hakemaan huomiota vanhemmiltaan rikollisilla tavoilla. Eivätkä ne suinkaan loppuneet iän myötä, vaan voitaisiin jopa väittää että ne kasvoivat.. tai muuttivat suuntaa. Rikokset kohdistuivat useimmin henkilöihin kuin kauppoihin. Niimpä tuon veli ja äiti päätyvätkin pojan uhreiksi. Arielin äidin myöhemmin tullessa pojalle itselleen raskaaksi, Ariel päätyy vihoissaan päättämään oman äitinsä, sekä tulevan lapsensa elämän.

 Ulkonäkö: Ruskeat hiukset, väriä vaihtavat silmät, mielialan mukaan - harmaat tai punaiset -, kaksi rustokorua (vasemmalla puolella), ja neljät korvanreijät (jaotteluna kolme oikealla puolella ja yksi vasemmalla) pituutta 180cm.

Pitkin selkää kulkee ruoskan iskuja muistuttavia jälkiä, ja rintakehän puolella samanlaisia on muutamia.




Luetaanpas muutamia lisäfaktoja Arielista!

1. Ariel viihtyy kaikista parhaiten mahdollisimman rennoissa ja yksinkertaisissa vaatteissa. Kollarit, sekä t-paita ovat kovassa käytössä useimmiten.




2. "Ariel panee kaikkea mikä liikkuu,.. ja vaikkei liikkuisikaan" - Quinn

3. Tyyppi ei ole koskaan ollut päivää pidemmässä suhteessa. Ei ennen nykyistä kumppaniaan, jonka kanssa on kihlautunut.

Arielhan on siis kihloissa miehen kanssa, Juden kanssa.





4. Hän vaihtaa naisia paljon useammin kuin sukkiaan, eikä seksin harrastaminen näe paikkaa eikä aikaa.

Vai pitäisikö puhua nykyään enemmän menneessä muodossa? Juden tultua lopullisesti Arielin elämään, Arielin pettäjäsielu koki suuren muutoksen.



5. Miekkosen silmät vaihtavat värinsä harmaansta punaiseksi vain kahdessa tapauksessa.
- Hän on joko hemmetin vihainen.
- Tai kiimainen kuin mikä.

Älkääkä ymmärtäkö väärin. Ariel on lähes mahdoton saada suuttumaan mistään, mutta jos niin käy, silmien lisäksi hän syttyy palamaan ja muistuttaa lähes piirroskuvien punaista pirua.




6. Ariel rakastaa omaa naamaansa ja kehoaan enemmän kuin pitäisi.




7. Häneltä eivät vitsit, herjaukset ja päänaukomiset lopu kesken. Hän on aina siellä missä häntä vähiten kaivataan. Varsinainen jokapaikanhöylä ja päälle tuppaaja.


8. Miehellä oli alkoholin kanssa ongelmia pitkään sen jälkeen, kun hänen sekä Lavenderin juttu ajautui karille aikanaan.

Ryyppääminen ja huono elämänlaatu kuitenkin paranivat, Juden ilmestyessä eräänä aamuna hänen talonsa oven taakse. Arielilla ja Judellahan oli siis kouluaikana suhde keskenään, joka päättyi Juden kadotessa kuin tuhka tuuleen useammaksi vuodeksi.





9. Arielin selän viillot ovat muiden aiheuttamia. Ihmisten, joilla on mahdollisesti mennyt hermo tungettelijaan tai ihmisten, jotka ovat käyttäneet vastaavasti Arielia sängyssä hyväkseen.

Rintakehän puoliset jäljet ovat taas hänen itsensä nuorempana aiheuttamat. Mutta ei hätää, Ariel rakastaa elämäänsä juuri nyt. Eikä ole koskaan ollut kyse siitä, etteikö hän rakastaisi itseään.


10. Arielin pikkuveli, Ambrose, sekä hänen äitinsä eivät ole ainoat Arielin uhrit.
Mutta lupaan, että mies katuu syvästi tekojaan ja kiroaa heikkoa, ellei lähes olematonta pidättelykykyään.




Kurkistus hetkeen Arielin elämässä:

Celestine oli keskittänyt katseensa kattoon, eikä enää edes yrittänyt estellä minua tai paeta. Hän oli alkamassa lopultakin hyväksymään sen ettei hän pystyisi estämään minua. 

Mutt jotain hän kuitenkin vielä sanoo, kun hän tuntee housujen risuutuvan hänen yltään, hän sihahtaa terävän kieltonsa "Ei"

Katson tyttöön siristäen silmiäni hieman "mitenniin ei" tivaan häneltä. Minulle tilanne näyttäytyi varmaan ihan erilaisena kuin tytölle itselleen. Tätähän hän oli halunnut. Hän oli suudellut minua, vienyt kätensä paitani alle ja liikkunut siihen tahtiin, ettei siitä olisi monellekaan jäänyt epäilyksen varaa. 
Ja nyt hän sanoi ei. 

Mutta yksi juttu oli ainakin varmaa. Hän oli saanut silmäni vaihtamaan värinsä punaisiksi, eikä minua estänyt silloin enää mikään. 





Mitä mä haluan sanoa Arielista, vähän häntä puolustaakseni:

Ariel on ehdottomasti täysin väärinymmärretty tyyppi, hän ei koskaan haluaisi satuttaa ketään tahallaan eikä pahoittaa kenenkään mieltä. Mutta hänen itsehillintänsä on nolla.

Ariel on elämäniloa täynnä ja kukoistaa menneisyydestään huolimatta paremmin kuin kukaan mun hahmoista tai nukeista koskaan!

Hän tunnistaa nopeasti muiden tunteita ja tajuaa jos hänelle valehdellaan päin näköä. Vaikka mies onkin useimmiten varsinainen piristysruiske, niin hänellä on myös vakava puolensa, joka tarjoaa olkapään nojattavaksi tarvittaessa.




Lisäkurkistus hetkeen Arielin elämässä, jotta meille ei jäisi kellekkään paha maku suuhun!!

 Ei koira kasvoistaan pääse. Ei tietenkään. Mutta olin silti jo vannoutunut Judelle, joten en tekisi muuta kuin katselisin vain vähän. Katsominenhan oli sallittua, koskeminen ei. 

 Katson Patrician pukeutumista kiinnostuneena sohvalta. Hänen käytöksensä oli ehdottomasti tahallista härnäämistä. Kun tyttö on pukenut, vien katseeni Phoenixiin, joka oli vielä vaiheessa oman pukeutumisensa suhteen. 

 Hän katsahtaa minuun kysyvänä kun hoksaa huomioni kiinnittyneen häneen. Mies levittää kätensä ihmeissään sivuilleen kuin ottaakseen mielipiteet avosylin vastaan omasta kropastaan "No, miltä näyttää?" Hän kysyy huvittuneena ja jatkaa sitten pukemistaan aivan kuin hänellä ei muka yleisöä olisikaan. 


Sellainen infopläjäys Arielista!
Nyt on päästy vähän syvemmin tutustumaan myäs häneen. 

Harmittaa vaan, että löysin vasta toissapäivänä IHAN TÄYDELLISEN outfitin Arielille o3o enkä riisu sitä enää IKINÄ. Se kuvailee Arielin yleishabitusta ja tyyliä loistavasti, oottakaas:


Miten söpö ;u; <3 no mutta, enskertaan!
Heittäkää tuamionne postauksesta tai Arielista:'D 

Kommentit

  1. No homoseni 😂❤️ Tää oli kyl kiva postaus kun pääs kunnol tutustumaan hahmoon! Mulle on yleensä tosi vaikee sisäistää hahmoja kunnolla, mutta nyt ainekin Ariel tuntuu tutulta.

    VastaaPoista
  2. Ooo jes vihdoin Ariel!! Eihän tää nyt ihan mennyt siihen herkkään runopoikamielikuvaan, josta taisinkin jossain instakommentissa mainita :'D

    Tykkään tosi paljon siitä, miten oot tän(kin) pojan hahmon rakentanut! Nautin nii paljon tosi kyseenalaisista hahmoista jotka tekee ihan vaikka mitä sairasta... :"D Just tällaset kontrolloimattomat olennot on vaa ihan loputtoman kiehtovia! (Also jee stannaan Arielin panoseikkailuja, se validoi monta mun hahmoo jotka ei muuta teekään XDD)

    Kiva kun laitat näihin näitä tekstinpätkiä! Mun suosikki oli tällä kertaa tuo, jossa Ariel oli Celestinen kanssa. Ihanan uhkaava viba ja hyvin kirjoitettu myöskin!

    Ja ää kuvat ;-; <3 Ariel ja Jude on tosi dynaaminen pari! Molemmat on vielä lisäks upeitakin, kyllä niiden kelpaa! Niistä saa hienoja yhteiskuvia <3

    VastaaPoista
  3. Aaaah Ariel on aivan mahtava hahmo! Just sellainen todella kuuma lieroilija :D
    Upeita kuvia tässä postauksessa, sopivat hyvin tekstin lomaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit